Ajatuksiani tänään

3. huhti, 2016

Tässä vielä seisoskelen työpisteeni ääressä... Koti on jo hiljentynyt, muut kömpineet vällyihin nukkumaan. Ensi viikolla on paljon puuhaa, työhöni liittyvää ja siihen liittyen on tullut vähän säädettyä yhtä ja toista.

Tuntuu todella mukavalta, kun nämä sivut tulivatkin vielä yllättäen vastaani! Luulin, että nämä blogitekstit, kuvakokoelmat ym. on menetetty lopullisesti. Hyvä näin!

Tässä on vierähtänyt pitkä tovi edellisistä teksteistäni tai kuvien lisäämisistä, jonka aikana on tapahtunut paljon! Olen ollut aika kiireinen uuden yritykseni kanssa, postitiivista kiirettä! Siihen vielä tuo taidenäyttelyn pystytys ja käytiinpä tuossa viikko lomailemassakin perheen kanssa.

Pitkät, monen tunnin kävelyt metsäpoluilla on nyt olleet haaveita vain. Mutta kevään valon myötä tunnen polttavaa tarvetta päästä jälleen metsään kameran kanssa! Polkupyöränkin huolsin kuntoon talven jäljiltä tänään! Ja grillikausikin tuli avattua!

Aamulla tuli tehtyä pitkä kävelylenkki peltojen reunoja pitkin Remun ja puolison kanssa. Toiveikkaana tähyilin, josko olisi joutsenia näkynyt. Ei näkynyt tänään. Eilen kuulin joutsenten äänet, kun lensivät kodin yli. 

Tänään aurinko paistoi siniseltä taivaalta koko kauniin päivän. Ilman puuskaista tuulta sää olisikin ollut jo todella lämmin! Suojaisissa paikoissa auringon lämpö oli kuitenkin saanut leskenlehdet ojentautumaanjo heinien alta kohti aurinkoa. Tämän kuvan otettuani tajusin jälleen yhden vuoden vierähtäneen... Tuolla postikortti osiossa on tällä hetkellä mahdollista lähettää sähköinen postikortti ystävälle, siellä viime keväänä otettu kuva ensimmäisestä leskenlehdestäni!

Remukin nauttii tasaisesta, lumettomasta maasta, jolla on helppo ottaa spurtteja. Olisipa tuo pöljä mennyt heikoille jäillekin sorsien ja vesilintujen perässä, ellei olisi hihnan toinen pää ollut visusti käsissäni!

Tämä on ollut hyvä viikonloppu. Maaliskuu oli hyvä maaliskuu. Helmikuustakin pidin. Haluan pitkää kiinni hyvistä hetkistä ja onnistumisista. Niillä jaksaa puskea läpi harmaan kiven! Niitä kiviäkin kuitenkin poluilla on.

Nyt hyvää yötä! Noustaan aamulla aikaisin kuuntelemaan, kun mustarastas laulaa!

18. tammi, 2016

Talvi on kauneimmillaan! Aamun sininen hetki, kimmeltävä hanki, iltapäivän hämärä. Jos vain sormet kestäisivät, räpsisin ihania kuvia jokaisella kävelylläni! Tukholman reissullakin paukkui pakkanen, valokuvat galleriassa ovatkin vain laivan kannelta napsittuja. Meinasi siinäkin jo sormet irtoilla! Mutta upeita oli auringon nousut merellä! 

Takassa on ihana polttaa puita, kääriytyä viltin sisälle ja nuokkua. Ulos jos mielii, on syytä varustautua lämpimillä vaatteilla.

Tänään päiväni on täyttynyt upeiden ihmisten tapaamisista. Ihailen heidän ammattitaitoaan ja iloitsen, että saan tulevaisuudessa työskennellä heidän kanssaan!

Luonto on minulle todella henkireikä. Ei niin kiireistä aamua, etteikö metsässä ehtisi vähän koiran kanssa pyörähtämään! Siksi olen erityisen onnellinen, että esimerkiksi verhoilijat ovat ottaneet kangasmallistoni ilahtuneina vastaan! Perinteinen käsityöläisammatti, jossa vanhasta loihditaan uutta. Ekologista ja työllistävää. Laittakaa siis korvan taakse, kun oma nojatuoli siellä kotona alkaa tuntumaan nuhjaantuneelta tai tylsältä...Ei tarvitse lähteä kauppaan uutta hakemaan, voit verhoiluttaa vanhan! Uuden nojatuolin hinnalla saat upean ja uniikin kalusteen. 

Nyt odottelen tehtaalta suurta kangasmäärää...joukossa asiakkaiden tilauksia, sekä mallistokankaita sisustusliikkeisiin ja verhoomoihin. Tuntuu hienolta, sain postissa omat mallistohenkarinikin tänään :) Ihan kuin joulu! Sitten onkin seuraavaksi ohjelmassa vähän ompelukoneen hurisuttamista, että saa mallistot valmiiksi ja liikkeisiin toimitettua! Tänään en voinut vastustaa kiusausta, vaan ostin kaupasta ihan itse itselleni kukkia. Kotimaisia tulppaaneita! Voi, miten ihanasti ne piristää keittiö pöytää ja mieltä! Ja se henkarikin siinä roikkuu 🙂ihan vaan hetken, kuvaa varten!

Iloa viikoonne!

8. tammi, 2016

Talvi tuli Tuusulaan! Tottumattoman nenää kipristää! Galleriaan laitoin aamun kauniista kirkkorannasta pari kuvaa, jotka oli pakko käydä napsaisemassa, kun lapsia kouluun kuskasin!

Vuoden vaihtuminen oli minulle isompi juttu tänä vuonna, kuin varmaan koskaan aiemmin. Vaihdoin tutun ja turvallisen varhaiskasvattajan ammattini, jossa olen ollut 25 vuotta, yrittäjän arkeen!

Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Valokuvaan, kuljen luonnossa, teen kuvistani taidetta, piirrän, maalaan... Ja tästä kaikesta luon nyt tienestini eteen myös jotain uutta.

Nyt jos koskaan kuitenkin haluan pitää kiinni päätöksestäni nauttia hetkestä ja hidastaa askeleitani. Elämä on tässä ja nyt. Huomaan, että varsinkin tämä yrittäjätaipaaleen alku, mutta varmasti myös jatko on helposti aikatauluja venyttävää puuhaa ja kiireen tuntu on helppo päästää valloilleen!

Blogini kirjoittaminen ja metsäpolkuretkeni ovat nyt kuitenkin harvinaisempaa herkkua. Nautin niistä siis syystäkin nyt enemmän! Henkireikä tuo metsä tuossa vieressä!

Eilen illalla mittarin lukemat täällä Tuusulassa laski -29C asteeseen. Remun kanssa oli kävelylle lähdettävä. Töppöset ja nuttu koiran suojaksi, itselleni kerrastot, toppavaatteet, lapaset, rukkaset pipo ja huppu vielä päälle. Kaikista varusteista huolimatta Remun kanssa näillä lukemilla ulkoilut on aika lyhyitä. Emme siis lähteneet metsäpoluille, pimeääkin oli, vaan suuntasimme tuohon golfkentän reunalle.

Onko pimeys mustaa? Ei. Kävelemme valkealla lumella, joka yhä kimaltaa jostain aina heijastuvien valojen osuessa kiteisiin. Kuulen vain oman hengitykseni hupun sisällä ja pakkas lumen narskumisen kengän alla. Remun töppöset pitävät kahinaa ja turkkia pitää ravistella muutaman askeleen välein, nuttu ei ole luonnonllisen tuntuinen koiralla.

Oman hengityksen huuru sumentaa näkökentän, ripsiin alkaa muodostua kuuraa. Pakkanen saa myös kyyneleet tipahtelemaan kylmille poskipäille. Siihen ne jäätyvät nipistelemään. Taivaanranta näyttää äkkiä katsottuna vain pimeälle ja mustalle. Mutta seisahdun keskelle aukeaa kenttää silmäilemään ympärilleni. Metsän silhuetti piirtyy kauniina horisonttiin, jostain kajastaa himmeää valoa sen verran, että näky on kaunis. Yläpuolella kirkas tähtitaivas. Ja Otava. Se on  ainoa tähtikuvio, jonka tunnistan ja helposti löydän. Sen näkeminen saa sisälläni aina läikähtämään turvallisuuden tunteen. Maailmassa kuohuu ja tapahtuu asioita, pienen ihmisen elämässä on ylämäkiä ja alamäkiä. Ihmisiä syntyy ja kuolee. Mutta tähdet pysyvät paikoillaan. Samassa säntillisessä järjestyksessä ne tuikkivat väsymättä.

Remu nostelee tassujaan. Pakkanen on armoton töppösistä huolimatta. Jatkamme narskuvia askeleita metsän reunaa ylös. Nenänvarsi vihloo kylmässä. Jäinen rukkanen kasvoilla ei tuo apua. Hiljaisuus ja rauhan löytyi kuitenkin tällä lyhyellä kävelyllä. Tunnen syvää kiitollisuutta.

 

1. tammi, 2016

Niin on jälleen vuosi vaihtunut. Tämän hieman valtavirrasta poikkeavan kuvan myötä haluan toivottaa teille kaikille aidosti hyvää uutta vuotta! Tämä kuva kiteyttää minun yhden merkittävän onnen hetkeni!