5. heinä, 2017

Kesäretkiä ja elämyshetkiä!

Olen kartuttanut valokuvagalleriaa viimepäivinä luontovalokuvilla ylitsepursuavasti. Yhä vaan olisi kuvia omissa tiedostoissa, jotka posket hehkuen haluaisin sivuilleni liittää! Täytyy kuitenkin vähän malttaa, tulee katto vastaan pian tiedostojen määrässä!

Juhannuksen jälkeen olen tehnyt retkiä tuohon tuttuun metsään, Tuomalan suolle, poukkoillut lähipolkuja, mutta myös pyöräillyt Myllykoskelle parinkymmenen kilometrin päähän, sekä ajanut autolla Espooseen, Nuuksioon  luontoelämyksiä hakemaan. 

Luonto ei tuota ikinä pettymystä! Ihania ilonaiheita tässä kotikulmilla oli galleriastakin löytyvät kauniit kukat, Maariankämmekkä ja Keltakurjenpolvi. Molemmat niin kauniita ja erikoisia kukkia, että puutarhakarkulaiseksi oletin. 

Maariankämmekkä kasvoi tässä ihan kodin lähellä, kosteassa koivikkopainanteessa, metsätien varrella.  Aamukävelyllä koiran kanssa heinäkuun 1.päivä katseeni vaelteli koivikossa ja tuo kaunokainen, n.50cm korkeassa varressaan oli niin ylväs näky, että polulta oli astuttava tuonne painanteeseen kuvia ottamaan. Kukalla oli muutama lajitoveri siinä lähimaastossa, mutta tämä yksi oli selkeästi ylitse muiden. Tummanvihreät, alhaalla kasvavat lehdet oli vahvat, kuin orkidealla. Erikoisen kauniit ja ihan kuin "pantterikuvioiset. Kukat oli kauniit, purppuran ja valkean kirjavat, kuin keijuja mekoissaan! Kukintojen muoto toi mieleen lupiinin kartiomaisuuden. 

Kuvat tallessa kamerassa aamulenkki jatkui, mutta ajatus poukkoili jatkuvasti miettien tuon kukan tunnistamista netin avulla. Facebookista löytyi heti tunnistajia kasville, Suomalainen luonto ryhmästä. Kiitos sinne! Luontoportin sivuilta löytyikin sitten muuten hyvä tunnistusapu myös! Eihän tässä ollut edes harvinaisesta kasvista lopulta kyse, mutta ihanaa, että vielä näin aikuisella iällä kohtaa jotain ihan uutta ja sykähdyttävää luonnossa! Ja tämä ihanuus senkuin jatkui seuraavanakin aamuna!

Seuraavan luontoelämykseni kohtasin Tuusulan Fjälbon rannassa, jossa kaunis pitkävartinen ja hyvin yksinäinen keltainen kukka huojui aamutuulessa. Sen lajinmäärityksen sainkin tehtyä itse tuon luotoportin lajinmääritys sovelluksen avulla. Keltakurjenpolvihan se sinne oli kasvanut. 

Sunnuntaina tuntui siltä, että olin ollut liikaa laakereillani ja kaipasin johonkin vähän etäämmälle luontoa ihmettelemään. Pakkasin pyörän selkään eväät ja kameran ja suunnistin Nurmijärven Myllykoskelle. Niihin maisemiin isä ja äiti vei meitä joskus lapsuudessa retkelle. Oli viltti ja eväät, paarmat, aurinko, kiireettömyys ja kosken pauhu. Tältä retkeltäni puuttui näistä vain tuo viltti!

Matka koskelle päin sujui ihanassa myötätuulessa ja aikaakin meni vain reilu tunti. Nautin myös matkalla olosta! Edellisellä pyöräretkelläni Myllykoskelle maisemat olivat ihan eri sävyiset. Pelloilla leikkuupuimureiden naksutus niiden kerätessä järjestelmällisesti viljaa talteen. Kullan ja kuparin värejä aaltoilevilla viljapelloilla. Siellä täällä myös lakoon painuneita lämpäreitä. Kauniit kumpupilvet hopeareunoilla. Tällä retkellä maisema on vielä nuori ja vihreä. Matkaa tuohon leikkuupuimurin työsarkaan on siis kesän verran!

Myllykoskelle laskeudutaan jyrkkä hiekkatie, joka kaartaa tiheän ja korkean puuston välistä. Kosken pauhu kuuluu jo mäen päälle. Moni muukin oli tämän kauniin sunnuntain halunnut viettää kosken äärellä. Nuotiopaikoilla oli tulet ja eväitä nautiskeltiin auringon lämmössä, tuulen pyörittäessä savua ja tuhkaakin ympärille.

Minä kaipasin omaa rauhaa, oli tarve erakoitua ihan omaan kosken mutkaan kameran ja omien eväiden kanssa. Kuljin siis pienen pätkän yläjuoksulle ja menin sillan yli kosken toiselle puolelle. Siellä laskeuduin niin lähelle vesirajaa, kuin suinkin oli turvallista. Sopiva kivi istuskelulle oli siinä valmiina, varmasti sen on moni muukin hyväksi kokenut! 

Halusin valokuvata vettä; kiireistä, ohi pauhaavaa, kuohuvaa ja kuplivaa! Auringon kimallusta, vesikasvien vihreyttä. Valokuvasin sydämeni kyllyydestä ja välillä söin eväät, joita ei mikään voita! Mitähän ne oli? Sillä ei ollut merkitystä sillä paikka ja aika sai kaiken maistumaan taivaalliselta! Nautin myös pauhun tasaisesta huminasta! Olisi tehnyt mieli ottaa kenkä ja sukka pois jalasta ja kokeilla vettä varpaalla. Aurinko lämmitti sopivasti navakan tuulen viilentäessä ohi virtaavaa ilmaa. 

Kotimatka oli vähän jo rankempaa settiä tuulen puhaltaessa puuskissa vastaan. Onneksi olin aikatauluista vapaalla retkellä. Elämyksiä karttui vielä monta ennen kotia. Ikinä en ole nähnyt ennen supia! Nyt näin, tosin vain vilahdukselta, kun Palojoen metsätien laidasta tuommoinen mopin näköinen turjake notkahti matalaan juoksuun! Kameraa en ehtinyt tähän tilanteeseen saamaan esille. Hymyn se kuitenkin alku säpsähdyksen jälkeen huulille nostatti ja muutama tuulenpuuska selätettiin sen voimalla. Nahkelan paikkeilla piti jo sitten hypätä pyörän selästä, kun kyy oli ylittämässä pyörätietä! Aika sorja yksilö. Kännykkäkamera oli käsillä ja siinä kuvan ottoa suunnitellessani, tämä todella nopea kaveri teki näyttävästi uukkarit ja sitten olikin jo kiire sen kuvan saamiselle! Kyllä ne kyyt ihan todella karkuun pyrkii ja lujaa! No, galleriaan kuitenkin sain kuvan tästä salamakyystä.

Eilinen reissuni suuntautui Nuuksioon. Siellä kiersin pari lyhyempää reittiä, Punarinnankierroksen ja Nahkiaispolun. Niin monta kertaa, kun Nuuksiossa onkin tullut käytyä, en ikinä ole aiemmin tuota Nahkiaispolkua kulkenut. Ihana reitti, paljon portaita, mutta suosittelen! Jylhiä maisemia sadun omaisessa metsässä! Siellä mm. kohtasin nyt jo vanhat tuttavani, ihanan Maariankämmekän ja Keltakurjenpolven!

Siellä kohtasin myös himpun liian yllättäen ja vähän turhan läheltä suuren kyyn. Astuin polulta sivuun kuivalla heinikkoaukealla mennäkseni kuvaamaan perhosia, kun ihan jalan vierestä lähti isokokoinen, tummanharmaa kyy. Alkusäikähdyksestä toivuttuani jäin toki kuvaamaan tuonkin heinikossa tarkkailijan, joka kyllä luikersi viilipyttymäisesti marjapensaan keskelle piiloon. Vanhan villiintyneen marjapensaan juurella taisi olla ainakin kaksi kyytä, se lähes musta ja tuo kuviin päätynyt harmaankirjava!

Punarinnankierrosta mennessäni valokuvasin ihania lumpeita, joiden kukinta olo nyt kauneimmillaan. Sorsaemot uittivat jo teini-ikään ehtineitä poikasiaan. 

Mutta yksi elämys oli ylitse muiden, oikein luontodokumenttia livenä parhaimmillaan! Ihan varma en ole, tapahtuiko seuraava taisto Mustalammessa vai Valklammessa, en ollut niin tarkasti itseäni kartalle sijoittanut joka välissä polkuja kulkiessani. Joka tapauksessa veden pinnan alla kävi vääntö kalansaaliista, jota sain seurata useamman minuutin ajan! Aurinko häikäisi veden pintaa, mutta kirkkaasta vedestä näkyi kaksi voimmakkaasti kuvioitua, kapeaa, alle 30cm pitkää kalaa. Kalat olivat vastakkain kiinni jossain, joka oli poikittain heidän välissään. Pian selvisi, että se jokin oli selkeästi pienempi, samoin kuvioitu kala (kuollut?) kuin nämä kaksi voimiaan koettelevaa yksilöä! En tunnistanut kalalajeja, arvailin ehkä ankeriaan joksikin lajiksi, mietin, miltä näyttää made...? En tunne kaloja näköjään ollenkaan riittävästi, koska nämä tunnistettiin ottamieni kuvien perusteella hauiksi! Väriä on kyllä ihmetelty! 

No, vääntö oli aika vähäeleistä. Välillä pyrstön nytkäytys, nopea tempaisu. Enimmäkseen se näytti väsytystekniikalta, jossa vain kelluttiin ihan veden pinnassa luovuttamatta otetta saaliista. sitähän en voi tietää, miten julmia mulkaisuja osasivat toisiinsa luoda siinä naamat vastatusten leukojaan kiinni purressaan! Muutaman nykäisyn jälkeen toinen kuitenkin yllättäen irroitti otteensa ja ui pois. Voittajaksi suoriutunut ei aikaillut saaliinsa kanssa, vaan alkoi kiskomaan tätä suhteettoman suurta suupalaa kokonaisena kitaansa! Onnistuiko tuon suupalan kokonaisena nieleminen, se jäi lopulta arvoitukseksi kalan uitua pyrstön vielä suusta näkyessä syvempiin vesiin. 

Olin todella vaikuttunut näkemästäni! Luontosivustoille linkitin kuvia Facebookiin tietenkin heti, kun olin kuvat purkanut vanhasta järkkäristäni. Ja siis hauki, petokala, mutta olipa erikoisen näköinen! 

Näillä kokemuksilla on taas elämysreppu täytetty vähäksi aikaa. Mihinköhän sitä suuntaisin seuraavalle kesäretkelle, kun repun pohja alkaa kaivata täytettä?