25. kesä, 2017

Keskikesän kauneutta ministi

Kesän vehrein aika on meneillään. Täyteläiset värit, rehevä luonto ja valoisat yöt!

Viikonloppuna Suomi juhli juhannusta sekä perinteisin, kansainvälisin että omintakeisin tavoin. Eli kukin tavallaan. Netin kuvavirtaa seuratessani tietyt perinteet kuitenkin nousivat kerta toisensa jälkeen esiin. Upeita iltakuvia loimottavista juhannuskokoista, paljon kedonkukkakimppuja, juhlaruokakuvia ja järveen pulahduksia rantasaunoista. Ihana tunnelma välittyi kuvista! Itse keskityin valokuvissani tänä juhannuksena tuonne makromaailman puolelle! Siitä myöhempänä...

Minä vietin juhannuksen kotona perheen kanssa, niinkuin useina vuosina aiemminkin. Perinteitä kunnioittaen kyllä, mutta vähän muokattuna meidän perheelle sopiviksi. 

Aattoaamuna piti ilman muuta kerätä niittykukista kaunis kimppu terassin pöydälle. Kimppuuni löytyi lupiineja, apiloita, niittyleinikeitä, metsäkurjenpolvia, koiranputkia ja pari lajiketta, joiden nimiä en tiedä. Anilliininpunainen, hento ja pieni, sekä keltainen paljon voikukkaa muistuttava, mutta pitkä vartinen ja tiivis, kapea varsi. Täytynee ne jostain googletella. 

Puhdas koti, kotimaiset mansikat kakun päällä, savustettu kala, uudet perunat ja kevätsipuli. Perhe yhdessä, omalla terassilla ruokailemassa, vaikkakin vilttiin kääriytyneenä. Suloinen suvi. Jos olisi saanut toivoa jotain lisää, niin lämmintä ilmaa. 

Siinä kynttilöitä sytyteltiin pöydille, pidettiin tulta yllä grillissä yötä myöten, seurusteltiin, pelattiin mölkkyä  ja välillä vain kuunneltiin hiljaisuutta. 

Istuskellessani katselin ja valokuvailin pöytään poimimiani kukkia. Lupiinista löytyi suloinen yksityiskohta! Sydän. Tuo kukkahan ei meidän suomalaiseen luontoon kuulu ja se uhkaa monia meidän omia lajeja. Silti tässä kohtaa se sai minun sydämeni puolelleen. Kaunis, herkkä yksityiskohta! Tuli jälleen ajatus, että joskus asioita on hyvä tarkastella monelta kantilta ja saattaa yllättyä positiivisesti. Löydätkö ojanvarren lupiinista tuon sydämen? Koitappa!

Juhannuspäivänä tunnelma oli ihanan kiireetön. Päivän tärkein ja ainoa tehtävä oli ruuan laitto. Siinä ehti hyvin kuljeskelemaan kameran kanssa myös vähän metsäpolkuja. Päälle oli vetäistävä sadetakki ja saappaat jalkaan. Jälleen niin mukavasti taivas tarjoili kostuketta kasveille. Metsäpolulla kanssani hyvin viihtyi hyttyset. Remukin näytti vähän siltä, että oma lämmin ja kuiva petikin olisi kelvannut.

No, minä kuitenkin jatkoin farkut märkänä niittyaukealle metsäpolulta. Pitkät heinät, nokkoset ja koiranputket kastelivat kumisaappaan ja sadetakin helman väliin jäävät vaatteet lopullisesti.

Katseeni osui yllättäen hyvin pieneen silmäpariin valkoisen koiranputken kukinnon takaa! Pieni, sininen sudenkorento oli kukanvarressa kiinni. Kauniit verkkomaiset siivet paikoillaan, pitkä, kapea ja taivaansininen ruumis liikkumattomana. Ja isot verkkosilmät. Menin kamerani kanssa lähemmäksi, kuvittelin ottavani helposti kuvia. Lentoon ja karkuun tämä ei pyrähtänyt, mutta kiersi kukan varren toiselle puolelle aina sen mukaan, miltä puolelta yritin valokuvata. Selkäänsä ei minulle kääntänyt ja todella nuo silmät napittivat minua herkeämättä! Sain kuitenkin monta hyvää kuvaa. Kotona tutkailin kuvia isolla näytöllä ja hämmästyin huomatessani, että korennon mahanalus oli täynnä pieniä "munia". Korentowikistä yritin etsiä tietoa, miten korennot lisääntyy. Ensinnäkin sain lajintunnistuksen korennolle: Tytönkorento. Toisekseen selvisi, että korennot munii suoraan veteen lennosta. Eli mitä kummaa? Mistä on kyse? (kuvia Galleriassa!)

Netin ihmeellisestä maailmasta onneksi löytyy palstoja, joihin voi kysymyksiään laittaa ja hyvin pian tiesinkin jo, että tuon korennon mahan alus oli ilmeisesti täynnä foreettisia punkkeja (näillä ei ole mitään tekemistä puutiaisten kanssa), jotka vain matkustavat lentävien hyönteisten mukana ravintolähteeltä toiselle vahingoittamatta näitä "lentokoneitaan". Ravinnokseen nuo foreettiset punkit käyttävät mm. pienten maassa elävien hyönteisten munia ja toukkia. Hyötysakkia siis! 

Tämä oli jotenkin itseäni erityisesti ilahduttavaa knoppitietoa. Luonto on ihmeellinen! Hymyillen katselen kuvia juhannuskimpustani, sekä tuota isosilmäistä tytönkorentoa, jonka osa on olla kuljettajana pienille otuksille.