6. kesä, 2017

Alkulähteille

Kaivoin "netin uumenista" uudelleen esille tämän blogisivustoni, josta kaikki sai alkunsa... 

Muokkasin sivustoa, poistin paljon yritykseeni liittyvää sisältöä, kuvia, tekstejä, infoa. Haluan pyhittää tämän blogisivuston aidosti ja oikeasti luonnolle, hyvinvoinnille, valokuvaukselle ja taiteelle. Toki edelleen sivuilta löytyy linkki verkkokauppani puolelle. Ilolla teidät myös sinne toivotan tervetulleiksi!

Paljon on tapahtunut yrityksessäni, onnistumisia, onnentunteita, pettymyksiä ja raadollista raatamista yötämyöten.  Päivääkään en pois vaihtaisi, vahvasti edelleen uskon, että olen oikealla polulla! 

Nyt on selkeästi hetki, jolloin koen erityisesti tarvetta palata useammin tuonne metsän rauhaan, luonnon ääreen. Kamera heiluu olalla jälleen.  Puhelin säädettynä äänettömälle. Kumisaappaat jalassa ei tarvitse väistellä suonsilmäkkeitä. Voin mennä mieli tyynenä niitä polkuja tai tallaamattomia teitä, joita haluan. 

Kevät antoi odottaa itseään, lumipyryt toukokuussa ei enää jaksaneet ilahduttaa. Muutama lämmin päivä ja vähän vesisadetta ja siinä se taas oli, kevät! Nyt luonto on heleän vihreä! Metsässä silmien eteen avautuu kaunis, juuri kukoistukseensa päässyt mustikkavarpujen matto. Siihen tekisi mieli oikaista pitkälleen ja katsella miten jossain ylhäällä valkeat pilvet äänettömästi siirtyvät koivun latvasta männynlatvaan ja siitä jälleen eteenpäin. Hennot kukat aukovat terälehtiään niittyaukeilla. Valkosiipinen perhonen lepattelee yhtä päämäärättömän näköisesti heinikossa, kuin minäkin. Koivun vihreän oksiston läpi siilautuu auringonsäteet, taustalla monien lintujen konsertti. Etenkin sateen jälkeen metsäpolulla kevät tulvii sisälle mieleen ja kehoon kaikkien aistien kautta! Tuoksu, mitä lähemmäs suota etenen, sen vahvemmin erotan märän sammaleen ja suopursujen tuoksun. Iholla itikoiden ja hämähäkin seittien kosketuskin tuntuu tervetulleelta! Lintujen liverrykset, käen kukunta ja mehiläisen pörinä on suloista konserttia sopivalla volyymilla. Ketunleivän suolaisen kirpeä maku kielenpäällä. Kiire, hälinä ja tulostavoitteet saavat hetkeksi haihtua taivaan tuuliin. 

Istun kaatuneen puunrungon päälle, nostan kasvot kohti auringonsäteitä ja suljen silmäni. Kaikki ajatukset lipuvat pilvien mukana jonnekin ihanan kauas. On vain tämä hetki, luonnon äänet, tuoksut, lämpö. Aikakin häviää. Saappaan pohjat tuntuu raskailta, niiden on nyt tarkoitus pysyä hetki paikallaan, kuin laturinjohdot, tunnen saavani tästä hetkestä jälleen akkuni täyteen. 

Kyllä, tätä tarvitsin. Galleriassa muutama uusi valokuva. 

Rakkaudesta luontoon, Sirpa