27. marras, 2015

Heijastuksia

Hämärää, harmaata, kosteaa ja tuulista. Semmoinen perjantai aamu. Mieleni on kuitenkin utuisen onnellinen eilen saamani ja hartaasti odottamani postin takia... Sain vahvistuksen, että ensi keväänä pidän ensimmäisen taidenäyttelyni, joka koostuu valokuvista, valokuvataiteesta, piirroksista ja maalauksista. Siitä lisää lähempänä!

Nautin sanomalehden kahinasta sormien välissä aamukahvia juodessani. Kiitos sille postinkantajalle, joka aamuyön tunteina lähdit kierrostasi tekemään, että minä ja moni muu saimme tämän aamuhetken!

Uutisten ja aamiaisen tankkauksen jälkeen puen lämpimästi päälle ja otan Remun hihnaan ja suuntaamme metsään. Tänään teemme kiireettömän kävelyn metsässä ja suolla!

Silmistä valuu vesi, tuuli viuhtoo niin kiireisenä. Taivaalla ei erotu muita sävyjä, kuin siniharmaa. Maa on ruskeaa ja harmaata, kuolleiden lehtien peitossa. Mutaiset kohdat on todella märkiä ja liukkaita. Hengittelen syvään nauttien edes hapekkaasta ja raikkaasta ilmasta. Maisema kokonaisuutena ei herätä välitöntä ihastelun tunnetta. Päätän sitkeästi kulkea silmät ja mieli avoimena syvemmälle metsään. Luotan siihen, että hetken päästä pystyn taas näkemään kaiken sen kauneuden, mitä luonnossa on.

Puikkelehdimme Remun kanssa ensin tutumpia polkuja suonreunaan, mutta päädynkin lopulta valitsemaan reitin, joka johtaa hyvin hiljaiselle kuntoilupolulle.

Kuljemme polkua koivuisen aukean laitaan ja ensimmäinen tämän aamun valkohäntäpeura kirmaisee korkein loikin heinikosta puiden suojaan. Ihanaa! Remukin on ihan innoissaan, vaikka ei peuraa ehtinyt nähdä. Haistoi vain jälkikäteen.

Pelkästään ison eläimen näkeminen luonnossa saa sydämen sykkeen kohoamaan ja tunnen energian virtaavan! Kuljemme mahdollisimman rauhallisesti ja äänettömästi sorapintaista tietä, kamerana toimikoon kännykkä, järkkärin jätin tänään kotiin sateen uhkan takia. Kierrämme lähes koko kuntopolun näkemättä enää vilaustakaan peuroista.

Siirrymme takaisin metsässä kiemurtavalle polulle. Siellä on mukavampi kävellä, äänettömämpi. Metsä myös tuoksuu voimakkaammin. Mitä syvemmälle metsään kuljemme, sen vähemmän tunnen tuulta ja pian tuntuukin jo siltä, että pitää heittää takkia auki ja hanskat taskuun... Kävellessä tulee lämmin.

Edessä häämöttää jälleen suomaisema. Päätän valita suunnan, johon en muistaakseni ole aiemmin kulkenut. Päädymme leveälle suo-ojalle. Vesi on ruskeaa, mutta kirkasta. Taivas ja puut heijastuvat kauniisti veden pinnasta. Pinnan alla näkyy kauniin värisiä sammalia, punaisen ja vihreän sävyissä. Jään ottamaan valokuvia heijastuksista. Tässä sitä taas ollaan. Olen ihmeissäni tästä kauneudesta! Harmainkaan päivä ei mahda mitään sille voimalle, joka on luonnolla, kun kulkee silmät ja mieli avoimena! Remu nauttii omalla tavallaan tästä kauniista vesiaiheesta ja alkaa lipoa vettä samalla kun kuvaan. Siitä syntyy itseasiassa kaunis valokuva veden pinnan väreillessä Remun juodessa! Kurkista se gallerian puolelta!

Oja on niin leveä, että matkaa jatkaaksemme pitää hetki rämpiä melko tiheässä kuivien oksien viidakossa, että löytyy kapeampi kohta hypätä yli. Lopulta kohta löytyy, pääsemme jatkamaan kuivin jaloin matkaa.

Remun tahti kiihtyy yllättäen, nenä viistää maata. Tiedän, että olemme jälleen lähellä jotain eläimiä. Ja todella, muutaman kymmenen metrin päästä näen kolmen peuran siirtyvän arvokkaan varmasti etäämmälle meistä. Vaikka olin ottanut kännykän jo valmiiksi Remua tulkittuani, sain kuvan vain metsästä ja puunrungoista. Tähän on jälleen tyytyminen. Mutta tieto siitä, että kuljemme samoja seutuja näiden kauniiden eläinten kanssa on tarpeeksi tuottamaan iloa.

Olemme poluilla, joilla en ole ennen kulkenut, mutta kuulen tutun tien hurinan ja osaan sen perusteella suunnistaa hiljalleen kodin suuntaan. Matkalla otan vielä kuvan kauniista kelopuun rungosta. Ihailen puun kuoretonta pintaa, jossa harmaat kiehkurat muodostavat spiraalin puunrungon ympäri.

Saavumme tuttuun polkujen risteykseen. Vielä viimeiset mutkat matkaan, askel on niin keveän tuntuinen, ettei tee vielä mieli valita lyhintä reittiä! Kotipolun pään jo häämöttäessä säpsähdämme Remun kanssa kumpikin läheltä liikkeelle ampaisevaa jänistä! Sillä on kauniin vaaleanharmaa turkki, hyvän matkaa kohti valkoista. Silläpä oli ilmavat ja pitkät loikat!

Tämän retken tuomalla hyvällä ololla on hyvä jatkaa viikonlopun viettoon...

Hyvää viikonloppua!