10. marras, 2015

Sadepisaroiden lumoamana

Kahvikuppi höyryää pöydällä, sanomalehden painomuste tuoksuu vielä voimakkaana. Silmät tuntuu unisilta lehteä lukiessani ja kuuloaisti jaksaa juuri ja juuri rekisteröidä sadepisaroiden ropinan ikkunaan.

Tämä on sellainen aamu, kun tekisi mieli kömpiä takaisin sänkyyn ja nukahtaa. Mitäs mukavaa siinä pimeässä nyt mielestäni olikaan? Nyt täytyy oikein muistutella mieleen itsellenikin...

No, kahvikuppi, lasi raikasta vettä ja puuroannos voisulan kera saa minut hereille tänäkin aamuna. Remu jo odottelee vieressä omaa aamiaistaan ja lenkkiä. Illalla nukkumaan mennessäni huokaisin, että tänään lähden pitkälle metsälenkille koiran kanssa. Otan eväät mukaan ja "eksyn" hetkeksi. Nyt on mennyt monta päivää niin täysi hööki päällä työstäessäni erilaisia projektejani sekä paperille, että tietokoneelle, että kunnon metsälenkki on paikallaan!

Se on varustelukysymys... Sade ja pimeys. Siispä sateen kestävät kamppeet päälle, lämmintä alle ja heijastimien tarkistus! Kaikki niinkuin pitää. Kameran jätin kotiin sateen takia. Kännykän kyllä nappasin mukaani.

Jostain syystä muutan heti alkumatkasta mieleni, enkä suuntaakaan metsään, vaan käännyn tielle, jota pitkin voin halutessani jatkaa järven rantaan. Ilma on tyyni ja raikas. Kosteus tuntuu kasvoilla ja sateen ropina sadetakin huppuun täyttää äänimaisemani. Ajatukset saavat liidellä vapaina Remun poukkoillessa tyytyväisenä hihnansa kantaman päässä. Hupun sisällä kuulen oman hengitykseni ja askeleideni rapinan hiekkatiellä epätodellisen voimakkaana. Tekisi mieli ottaa huppu pois päästä, mutta puuvillapipo olisi hetkessä sadepisaroiden kastelema.

Jaksan jälleen hämmästyä sitä tehoa, mikä ulkoilmalla, luonnolla ja liikunnalla on mieleeni! Olo reipastuu joka askeleella, askel kevenee ja huomaan hymyileväni vastaantulevalle lenkkeilijälle. Sadepisara roikkuu sitkeästi nenänpäässäni, ennenkuin lopulta putoaa tehdäkseen tilaa seuraavalle pisaralle!

Sade ei siis tälläkään kertaa saa minua kääntymään ensimmäisestä risteyksestä kotiin päin, vaan päätän jatkaa Remun kanssa järven rantaan asti. Kuljemme kotikylän kauniiden maisemien poikki, koukaten myös Aleksis Kiven kuolinmökillä. Siinä paikassa on lumovoimaa! Pelkästään sen mökin seinälaudoitukset inspiroivat kauneudellaan minua! Mökiltä onkin lyhyt matka rantaan.

Tuusulan järvi Fjälbon rannasta katseltuna oli tänään sumun ja sadepisaroiden hunnuttama. Kaunis. Nythän se kamera olisi saanut olla tietenkin taas mukana. Kiittelin kyllä hiljaa mielessäni kännykkä valintaani, sillä saa kuitenkin todella hyviä kuvia!

Menimme Remun kanssa ihan vesirajaan asti.

Pisarat putoilivat sattumanvaraisesti järven pintaan muodostaen laajenevia renkaita veteen. Aurinko sai himmennettyjä valolaikkuja suodatettua harmaiden pilvien ja sumun läpi kirkastaen puiden oksista roikkuvat vesipisarat pieniksi timanteiksi. Tyynen veden uinuvaa pintaa rikkoivat vain putoilevat pisarat. Pinnan alla huojui uponneita puun lehtiä. Veden ylle kaartuvien lehdettömien puiden kuvajaiset vääntelivät kiemuraisia oksiaan jokaisen putoavan pisaran myötä. Rauhallinen tunnelma. Luonnon kauneus. Puhdas ja raikas ilma.

Monta kaunista valokuvaa, rauhallinen ja onnellinen mieli. Hyvä palata kotimatkalle. Sade tyyntyi ja huppu sai lennähtää niskan puolelle kahisemaan!

Tällä energialla saanen taas jotain aikaiseksi! Nyt tätä viimeistä virkettä kirjottaessani aurinkokin ojentelee kirkkaita säteitään pilvien välistä!

Hyvää ja energistä päivää jokaiselle!