9. syys, 2015

Käpytikan silmien alla

Aamun polut käyty jo kulkemassa. Tuo oman kodin lähellä oleva metsä on niin tuttu ja turvallinen! Uskaltaa poiketa mille vaan polulle, pelkäämättä eksymistä. Eilen Nuuksiossa seurasin silmä tarkkana merkattua reittiä.

Lähdin metsään jo klo 07.15. Aurinko oli jo golfkenttien yllä, mutta metsässä se jäi vielä puiden katveeseen. Kiersimme Remun kanssa lyhintä reittiä suolle ja kuljimme sen reunamia. Oloni oli vielä vähän uninen, Remu sen sijaan olisi ollut valmis jahtiin!

Hyvin pian jo tutuksi tullut linnun "räkytys" alkoi kuulua läheltämme jonkun puun latvustosta. Vihdoin sain näköyhteyden lintuun! Käpytikka! En tiennyt sen ääntelevän noin! Wikipediassakin kuvataan hermostuneen käpytikan ääntelyä näin: "kji-krä-krä-krä-krä" . Kyllä, räksytystä! Olen ilmeisesti hermostuttanut tikka-parkaa! Melko lähelle puuhun tikka tuli minua vahtimaan, mutta tänään olin varustanut kamerani lyhyellä objektiivilla...Galleriaan lisätty kuva ei siis ole kovin laadukas, mutta kyllä siitä käpytikan tunnistaa!

Tänään olin sen verran aikaisemmin liikkeellä tuolla lähimetsässä, että sain ilokseni seurailla pikkulintujen aamutouhuja! Useana päivänä olen nimittäin pistänyt merkille, että pikkulintuja, saati isompia ei näy eikä kuulu. Nyt oli puiden latvoissa kuhinaa ja kiherrystä! Siellä, minne auringonsäteet loi lämpimiä alueita, tiaiset, pikkuvarpuset, rastaat ja leppälinnut kuopsuttivat kilpaa. Varmaankin ravintoa noukkivat.

Olisin voinut istahtaa ilman mitään kiirettä kannon nokkaan, laittaa silmät kiinni ja vain kuunnella lintujen pulputusta, antaa syysauringon lämmittää selkää. Mutta tänään kotona odottaa monta hommaa. Lisäksi Italian kielikurssin läksyt on tekemättä! Tämä aamu on kuitenkin täyttänyt jälleen mielen rauhalla ja ilolla, kiitollisena siitä voin upottaa käteni tiskialtaaseen!