8. syys, 2015

Nuuksion polkuja pitkin

Suloinen raukeus jäsenissä... Palasin hetki sitten retkeltäni Nuuksion kansallispuistosta. 

Heräsin aamulla virkeänä jo hyvissä ajoin suunnittelemaan, että minne tänään suunnistaisin. Taivas oli tasaisen harmaa, vettä ei kuitenkaan satanut. Jalat väsyneinä eilisestä lenkistä ei pyöräily oikein napannut. Nuuksiossa en ole tänä kesänä ehtinyt käymään kertaakaan, suunnistin siis sinne, autolla toki!

Pakkasin eväitä reppuun kameran lisäksi ja lähdin matkaan. Päivittäinen liikenneruuhkassa ajaminen ei sopisi minulle ollenkaan, kamalan ahdistavaa! Toki olisi ollut liian sujuvaa, jos olisin onnistunut poistumaan oikeasta liittymästä heti ekalla kerralla... Eli mutkan kautta. Lopulta kuitenkin perillä! Muistakaa siis te muut Nuuksioon ensi kertaa menijät; Tuusulan suunnasta tullessa (kehä III itään) poistu Veikkolan liittymästä! :)

Lähdin kiertämään Korpinkierrosta, n. 7km pituista hyvin merkattua reittiä. Alkumatkan sain kulkea ihan yksin, ei ihmisten ääniä! Ihanaa. Vedin keuhkot täyteen raikasta metsän ilmaa ja annoin mielen rauhoittua automatkan aiheuttamasta ärtymyksestä.

Katse lepää sammaloituneissa, jyrkissä kallioseinämissä, lahoissa puunrungoissa ja kimmeltävissä metsäjärvien vesissä. Lumpeiden kukinta on ohi, vain vihreät ja keltaiset lumpeenlehdet keinuu hiljalleen veden pinnalla. Maisema on vihreän, keltaisen ja ruskean sävyillä täytetty. Punaista ja oranssia on vasta pieninä aavistuksina puiden lehdissä.

Aukeat, kallioiset alueet saavat minut jälleen kerran ihmettelemään luonnon sävyjen yhteensopivuutta! Erilaiset jäkälät, kuivuneet puunrungot ja kivien pinnat... Harmaan sävyt niin kauniina! Tänään taivaskin oli tuohon sävymaailmaan sopiva!

Kamera raksahtelee tasaiseen tahtiin...kunnes 13 kuvan jälkeen se väittää, että muistikortti on täysi! Apua! Siirrän aina samantien retkieni jälkeen kuvat talteen ja tyhjennän muistin... No, retki oli vasta alussa, oli pakko tehdä ratkaisu ja nollata ja alustaa muistikortti uudestaan. Taas on tilaa n.1300 kuvalle! Mutta niistä harmaista kallioista ei tullut kuvaa siis tänään...Kestän sen.

Polulta takaani alkaa kantautumaan ääniä. Nuoria sankoin joukoin liikenteessä. Puihin on kiinnitetty luontoon liittyviä kysymyksiä... Taitaa olla ympäristö-ja luonnontiedon oppitunti meneillään, arvatenkin yläkoululaisia ovat.  Jättäydyn tarkoituksella jälkeen, päästän heidät ohi, en jaksa kuunnella sitä ihan muuten iloista rupattelua, mutta kun joka välissä vilkkuu sana "vittu". Ääh... yritän pitää kiinni jo löytämästäni mielentilasta... Joku keskustelu, jonka ohimennen kuulin, oli kyllä myös ihan hellyttävä! Pojat turisivat isossa porukassa ruoka-aineallergioista, jäätelöistä (minun herkkuani!) ja lopulta aihe meni suklaaseen... Ja siinä yksi kaveri opasti muita, että silloin kun tytöillä on menkat, ne tarvii suklaata... Ihania faktoja jo tiedossa näillä miehen aluilla!

Nuoriso meni menojaan ja polku hiljeni jälleen. Istahdin lammenrantaan, ison kiven päälle nauttimaan pienet evääni. Kylläpä maistui hyvälle kotona kuivatut ruislimpun viipaleet, pähkinät ja mehu!

Harmaa taivas tummeni entisestään, jossain kaukana jyrähteli ukkonen. Alkoi tihuttaa vettä. Oli pakko pakata kamera laukkuun. Loppumatkan kuljin hiljaa mietteissäni, jalat jo aika väsyneinä. Maasto on hyvin mäkistä, ihan kävi urheilusta tämä retki! Viimeisen kilometrin ennen autolle saapumista sain kulkea auringon säteiden tuikkiessa puiden lomasta! Kannatti lähteä!