1. syys, 2015

Metsä sumuverhon alla

Tänään kokeilen, mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään, jos kirjoitankin blogini suomeksi. Kohtaan niin usein kirjoittaessani tunteen, etten osaa ilmaista kokemaani asiaa englanniksi.

Levollisen yöunen jälkeen kahvi ja omatekoinen näkkäri maistui todella herkulliselta! Ja mikä parasta, ikkunasta katsoessani totean upean aamun jälleen koittaneen. Jätin lapun pöydälle kotiväelle: äiti on mennyt metsään Remun ja kameran kera.

Onneksi valitsin jo ihan kunnon syyskamppeet päälle! Metsä oli kostea ja selkeästi kirpakan syksyinen! Tuosta golfkentän reunaa astellessani silmäni pysähtyivät ruohonkorteen takertuneeseen sudenkorentoon. Voi toista, siipirikkoa. Mikähän olisi hänen tarinansa, jos voisimme ymmärtää toistemme kieltä? Selviääkö sudenkorento, vai odottaako nyt vain hidasta loppua? Ehkä tästä ei voi soittaa korkeasaareen ja pyytää pelastuspartiota paikalle... Kunpa voisin auttaa tuon kauniin olennon siivilleen! No, kiitän tästä vähän alakuloakin synnyttäneestä kuvaustuokiosta ja jatkan matkaani kohti sumuista metsää.

Tänään kävin suolla. Suon tuoksu, rahkasammal, suopursut...Usva kaiken yllä. Hämähäkinseitit oksissa, itikan ininä korvan takana. Puiden välistä yhä ylemmäs kiipeävän auringon säteet. Välillä kuljen valmiita, kapeita polkuja pitkin, Remun keskittyessä täysin omiin mielenkiinnon kohteisiinsa. Sitten tulee tunne, että haluan kahlata hetken mättäiden yli, soisten kosteikkojen reunoja kiertäen, ihan omia polkujani tehden. Olen onnellinen seuralaisestani, Remusta. Hiljainen kaveri, työskentelee onnellisen näköisenä nenänsä kanssa ja ymmärtää istahtaa levollisena odottamaan, kun jään ottamaan kuvia. Tunnen jälleen, miten onnen tunne täyttää mielen! Jokaisen ihmisen maailmassa pitäisi saada kokea tämä! Yritän saada kameran linssin läpi talteen edes pieniä väläyksiä siitä, mitä tämä metsä ja suo minulle antaa! Laitoin galleriaan tänään muutaman uuden kuvan tältä retkeltäni, käy katsomassa! Levollisella mielellä.